Näitä neuvoja noudattamalla voit elää pidempään!

Sekä terveydenhuoltoon että ruokavalioihin on valtava määrä ohjeita. Uusimpien tutkimusten mukaan elämää voi kuitenkin pidentää useiden vuosien verran tekemällä vain muutaman pienen muutoksen.

Voit elää terveesti muuttamatta salille tai ilman crossfit-treenejä. Vain muutama helppo muutos auttaa tekemään elämästä helpomman ja luo pohjaa terveelle ruumiille myös eläkeiässä. Aktiivisuus, ruokavalio ja hyvät elintavat ovat kaiken a ja o. Suosittelemme myös Northbornin silkinpehmeitä bambualusvaatteita, jotka auttavat esimerkiksi aloittamaan alla olevan listan kolmannen kohdan!

 

Viisi hyvää neuvoa

Vuonna 2018 tehty tutkimus osoittaa, että elämän pidentäminen usealla vuodella voi olla helppoa. Tutkimuksen mukaan nämä helpot muutokset voivat pidentää ja parantaa elämää:

  1. Älä käytä tupakkaa.
  2. Pidä painosi terveällä tasolla.
  3. Urheile säännöllisesti.
  4. Pidä ruokavaliosi hyvänä.
  5. Rajoita alkoholin nauttimista.

Neuvot eivät ehkä yllätä, mutta ne kuitenkin kertovat, että terveemmän ja paremman elämäntavan saavuttamiseksi ei tarvitse tehdä paljon. Tutkijat eivät tarkkailleet vain osallistujien elinikää, vaan myös heidän elämänlaatuaan.

Hyvän elämän merkki ei ole vain se, kuinka kauan elää, vaan se, kuinka kauan on saanut olla terveenä ilman sairauksia tai muita ongelmia. Nettavisen-lehden mukaan tutkimus osoittaa, että näitä viittä neuvoa noudattaneet naiset voivat elää terveinä jopa 10 vuotta täytettyään 50, ja miehet saavat parhaimmillaan ylimääräiset 8 vuotta.

 

Elä terveellisesti Northbornin avulla

Vaikka juuri mainittu tutkimus neuvoikin urheilemaan säännöllisesti, se ei tarkoita, että sinun pitäisi alkaa maratonjuoksijaksi. Säännöllinen liikkuminen auttaa pitämään terveenä. Voit valita paljon yksinkertaisemman ja armeliaamman lajin.

Arteriosclerosis, Thrombosis and Vascular Biology -julkaisun uudempi tutkimus osoittaa nimittäin, että pelkkä kävelylenkki voi olla yhtä hyödyllinen terveydelle kuin juoksulenkki. Tutkija totesivat, että säännöllisesti kävelevillä on yhtä pieni riski kärsiä korkeasta verenpaineesta ja kolesterolista tai diabeteksesta kuin juoksijoilla. Jotta kävelyn vaikutus olisi kuitenkin yhtäläinen, sen tulisi olla yhtä pitkä kuin  juoksulenkin, eli käveltävää riittää.

Northbornin alusvaatteet sopivat mainiosti liikkumiseen. Bambualusvaatteet eivät hankaa ihoa ja ovat silkinpehmeät. Niinpä voit tehdä pidempiä kävelylenkkejä kärsimättä epämukavista alusvaatteista. Tutustu sekä naisten että miesten alusvaatevalikoimiimme!

 

Elä pidempään ja terveemmin

Tutkimus neuvoo parempaan ruokavalioon. Ylipaino nimittäin aiheuttaa useita eri ongelmia myöhemmin elämässä, ja se on yhdistettävissä vakaviin sairauksiin. Siksi on tärkeää yhdistää liikunta terveelliseen ruokavalioon. Se ei kuitenkaan tarkoita uusien ja modernien laihdutuskuurien aloittamista. Ne ovat harvoin parempia kuin vanha hyvä neuvo: kohtuus kaikessa!

Norjan Hälsedirektoratet sanoo, että terveessä ruokavaliossa on suurelta osin kyse monipuolisuudesta. Sen mukaan lihaa tulisi syödä vain vähän, on juotava vettä, syötävä kasviksia ja täysjyväviljaa, ja ennen kaikkea ruokavalion on oltava monipuolinen.

Me Northbornilla teemme aktiivisen ja terveen elämän mukavaksi ja helpoksi!

Lisääjuttuja