Hyvät aamurutiinit pelastavat päivän!

Kaikille aamun hetki ei ole kullan kallis. Monelle sängystä nouseminen harmaana ja tylsänä maanantaina käy taistelusta, erityisesti vuoden pimeimpänä aikana. Jos kuitenkin hankkii hyvät aamurutiinit, olo voi parantua huomattavasti – ja se voi kestää koko päivän!

Uusien tapojen omaksuminen voi olla vaikeaa. Vain muutama pieni muutos voi kuitenkin tehdä hyvää sekä fyysiselle että psykologiselle terveydelle. Hyvät tavat voivat johtaa suuriin muutoksiin päivä ja vaihe kerrallaan.

 

Olet mitä syöt!

Olet varmasti saanut kuulla lapsesta asti, kuinka tärkeä osa päivää aamupala on. Vanhempasi ovat oikeassa, ja väitteen tueksi on luotettavia tutkimuksiakin. Tutkimukset ovat nimittäin osoittaneet, että aamupalan väliin jättäminen saattaa johtaa ylipainoon. Kuuntele siis äitiäsi ja syö aamupalasi!

Elintarvikevirasto kannustaa monipuoliseen ruokavalioon, mutta sen noudattaminen voi olla hankalaa.  Kehosi ei kuitenkaan tuota kaikkia vitamiineja ja ravintoaineita, joita tarvitset. Siksi on tärkeä nauttia vitamiinilisiä silloin, kun ei ehdi noudattamaan monipuolista ruokavaliota. EFI:n C Plus on hyvä lisä, jonka ansiosta saat riittävästi C-vitamiinia ja vahvistat immuniteettiäsi.

 

Aloita hyvät rutiinit

Myös ihonhoitotuotteet voivat tehdä olomme paremmaksi aamuisin. Jos aloitat aamusi virkistävillä voiteilla ja puhdistamalla ihosi ja kasvosi, huomaat pian saavasi lisää ”valoa” päivääsi. Ihonhoitotuotteet eivät ole vain naisille, vaan sekä naisille että miehille löytyy runsaasti hyviä tuotteita.

Pienillä muutoksilla saattaa olla ajan myötä suuria positiivisia vaikutuksia. Jos totuttelet pieniin mutta hyviin rutiineihin, voit muuttaa elämäsi terveemmäksi ja paremmaksi. Ei pidä myöskään unohtaa, että aamu tuntuu entistä mukavammalta, jos vedät jalkaasi silkinpehmeät Northborn-alusvaatteet. Alusvaatteemme valmistetaan ympäristöystävällisestä materiaalista, joka on 93 % bambua, jotta voisit aloittaa päiväsi hyvällä omallatunnolla.

 

Nouse aikaisemmin

Päivän toimet saattavat tuntua myöhäisiltä, jos et nouse ajoissa. Etenkin, jos sinulla on lapsia, jotka tarvitsevat aamupalaa, eväät mukaansa tai kyydin kouluun. Kiireessä ja stressin lisääntyessä riidan ja konfliktien vaara kasvaa.

Jos haluat vähentää koko perheen stressitasoa, voit kokeilla herätä 15–30 minuuttia tavallista aikaisemmin. Sekä aamusta että loppupäivästä tulee joustavampi koko perheelle. Etenkin lapset voivat paremmin, kun heillä on hyvät ja kiinteät, stressittömät rutiinit.

Jos haluat elää hieman terveellisemmin, voit käyttää aamun ylimääräiset minuutit pieneen kävelyyn, mietiskelyyn tai joogaan. Hyvät aamurutiinit tekevät koko perheen päivästä paremman!

Lisääjuttuja