Kestävän kehityksen mukaisia, luonnollisia vaatteita

Alusvaatteet ovat alin vaatekerros, ei sen kummempaa. Vai onko todellakin niin, että alusvaatteilla ei ole väliä? Vuoden kestäneen kehitystyön ja testauksen jälkeen voimme todeta, että alusvaatteilla on väliä ja että valitsemalla Northborn-merkkiset alushousut ja bokserit teet hyvän työn itsesi lisäksi myös ympäristölle!

 

Estävän kehityksen mukaisia, luonnollisia vaatteita

Bambu on maailman nopeimmin kasvava kasvi, joka levittäytyy nopeasti suurille maa-alueille. Mitä enemmän bambua kasvaa, sitä enemmän maapallolla on fotosynteesiä suorittavia kasveja ja sitä kautta vähemmän kasvihuonekaasuja. Kaikki alushousu- ja bokserimallimme on valmistettu bambusta, joka on luontoystävällinen materiaali esimerkiksi puuvillaan verrattuna. Bambu kasvaa erittäin nopeasti ja tarvitsee vain vähän kasvutilaa. Se tarvitsee lisäksi vain vähän vettä, eikä sen viljely edellytä lainkaan lannoitteita. Bambun kuoren oman ainutlaatuisen bakteerikannan ansiosta sen viljelyssä ei tarvita myöskään kasvinsuojeluaineita.

 

Bambu soveltuu täydellisesti alusvaatteiden materiaaliksi

Bambusta valmistetut vaatteet tuntuvat ihoa vasten ihanan silkinpehmeiltä ja ylellisen mukavilta. Bambukuidut ovat suloisen pehmeitä ja ne soveltuvat täydellisesti ihoa lähellä olevien ja mukavien vaatekappaleiden, kuten alushousujen, boksereiden, aluspaitojen ja pyjamien, valmistukseen. Bambu on lisäksi luonnostaan ikäviä hajuja ehkäisevä ja se imee itseensä kosteutta 60 % puuvillaa paremmin. Kaikki nämä ovat optimaalisia ominaisuuksia aktiivisille ihmisille. Tee kuin pandat – suosi kestävän kehityksen mukaista bambua!

Eikä sinun tarvitse pelätä, että bambun käyttö vaatetusteollisuudessa vähentäisi pandoille tarjolla olevan bambun määrää, sillä nirsot pandat eivät välitä vaatteissa käytettävästä kuitupitoisemmasta bambulajikkeesta.

 

Hellävarainen herkälle iholle

Bambu-elastaani soveltuu erinomaisesti herkkäihoisille ja allergikoille. Se on luonnostaan kosteutta ja lämpötiloja säätelevä ja pysyy hyvänä pesusta pesuun. Aloe veralla viimeistelty bambu-elastaani tuntuu ihoa vasten silkinpehmeältä.

Sertifioituja, luontoystävällisiä ja kestävän kehityksen mukaisia vaatteita

Teemme yhteistyötä vain yhteiskuntavastuunsa vakavasti ottavien tavarantoimittajien kanssa. Voimme tämän vuoksi taata, että käyttämämme tekstiilit ovat kestävän kehityksen mukaisia ja että ne on tuotettu tiukkojen ISO-standardien (ISO 9001 ja ISO 14001) mukaisesti. Kaikilla Northborn-tuotteilla on lisäksi Øeko-Tex-sertifiointi. Tämä takaa, että niissä ei ole käytetty syöpää aiheuttavia tai hormonitoimintaa häiritseviä väriaineita.

 

100-prosenttisesti kestävän kehityksen mukainen

Emme ainoastaan aseta toimittajillemme tiukkoja vaatimuksia, vaan kannamme myös vastuun omista toimituksistamme asiakkaillemme. Kaikissa tavarantoimituksissamme käytetään 100-prosenttisesti kierrätettyjä pakkausmateriaaleja, ja kehotamme myös asiakkaitamme kierrättämään pakkaukset!